2015/01/27

Vertical labret

Päivitin tänään lävistyksiäni varmaan miljoonannen kerran. Dahlia bitesit suupielissä alkoivat tuntua vaikeilta, pureskelin tappeja vähän väliä ja ne tuntuivat olevan tiellä. Jotain oli saatava tilalle, joten tein itselleni uudelleen vertical labretin. Edellisen otin pois noin vuosi sitten, joten reikä oli ehtinyt mennä jo umpeen. Mulla oli kuitenkin Crazy Factorilta tilattu käyttämätön 2mm lävistysneula ja Cybershopista ostettu banana-tappi valmiina.


Putsasin huulen septidinillä ja merkitsin tussilla pisteet, mihin kohtaan lävistyksen haluan. Mulla oli huulen alapuolella jo vanhastaan reikä siinä mistä lävistys viimeksi meni. Ensi kertaa en tätä lävistystä tekisi itse, koska sen saa niin helposti tehtyä miten sattuu. Edellisen kerran kävin lävistäjällä ottamassa korun.



En viitsinyt ottaa kuvaa neula huulessa. Kyllä, se sattui ja kyllä, tuli verta. En omista lävistyspihtejä, joten survominen on joka kerta aika tuskallista. Nytkin keräilin rohkeutta melkein tunnin ajan peilin edessä. Vaikka oon tehnyt melkein kaikki lävistykseni itse (ja niitä on ollut paljon: snake bites, angel bites, spider bites, dahlia bites, kulma, napa, septum, industrial, tragus...) mä pelkään kipua.


Sain korun suoraan! Tappi on tarkoituksella turvotuksen varalta tavallista pidempi, vaihdan sen lävistyksen parannuttua lyhyempään.

Mitä tykkäätte?

15 kommenttia:

  1. Oot kaunis, sopii sulle tosi hyvin toi läväri! :)

    VastaaPoista
  2. Tossa vikassa kuvassa sun hiukset näyttää vihreiltä. :D pakko sanoo et neki sopis sulle :) ja toi lävistys on ylikiva. Mäki oisin ottanu pystysuoran ellei se olis maksanu enemmän...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iltapäivän ihmeellinen valo ♥ Nyt vaan pitäis löytää jostain pihdit, että saan vaihdettua septumiin segmenttirenkaan, liikaa palloja rivissä.

      Poista
  3. Tosi kivan näköinen, sopii sulle! :)

    VastaaPoista
  4. uuu, tykkään! :) Ite en kyllä enää haluaisi mitään lävistyksiä naamaan (ja oikeastaan oon ihan tyytyväinen ettei äiti niitä teini-iässä antanut ottaa), mutta toisille sopii niin hyvin.

    VastaaPoista
  5. Lävistyksenotto on toki kallista ammattilaisella, mutta itse en pystyisi tekemään kotona, koska en haluaisi ottaa niin suurta riskiä, että jotain pahempaa pääsisi käymään. Niistä kun on vaikka mitä kauhutarinoita, tulehtumisista halvauksiin! Sulla on ollut onni matkassa, jos ei ole kertaakaan käynyt mitään.

    Mun tekis mieli ottaa taas joku lävistys huulten alueelle, mutta en voi ottaa tän vertical labretin lisäksi oikein muita, koska mun ikenet on vetäytynyt niin alas jo aiemmista huulilävistyksistä. :'(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en usko, että huuleen tehdystä lävistyksestä voisi halvaantua, suurin riski on runsas verenvuoto ja tietysti tulehtuminen. Kulma- ja kielilävärit on asia erikseen.

      Poista
  6. Ihan huippu kaunis! :) Ja lävistys sopii sulle!

    // Onko sulla ollu kenties Canine bitessit joskus? :O Tai Angel bitessit? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut molemmat, ja vuoden 2012 alussa canine bitesien kanssa molemmilla puolilla myös spider bitesit. Se oli jo vähän liikaa :---D

      Poista
  7. ihana toi lävistys sopii hyvin :) itsellä joskus tuo ollut kanss, mut jouudin ottaa pois, kun koru alkoi painautua ja meinas kasvaa huuulen sisään :(

    VastaaPoista
  8. Heii oisko mahdollista sellanen postaus missä on kuvia kaikista vanhoista lävistyksistä? Just kuva missä on canine bitesit, kuva mis spider bites jne. ja ehkä kertoisit mitä itse oot niistä milloinkin tykännyt? Ois tosi kiva! jos jaksat ettii kuvat kaikista tai ees suurimmasta osasta (:::

    VastaaPoista
  9. Olet kyllä tosi kaunis ja sulle sopii tuo lävistys..

    VastaaPoista
  10. Lävistely on joskus tuskallista ja niin on elämäkin.

    VastaaPoista