2015/01/03

Itse revityt farkut

Ostin viime postauksen vaaleanpunaiset farkut kesällä Seppälästä. Tein niistä parin käyttökerran jälkeen revityt saksilla ja pinseteillä, eräisiin toisiin farkkuihin olen puolestaan käyttänyt saksia ja raastinrautaa. Molemmilla tavoilla tulee kivaa jälkeä, vaikkakin hieman erilaista.

Nää kuvat on otettu kännykällä, pahoittelen laatua.


Aluksi leikkasin housuihin kaksi vaakasuoraa viivaa, halutessaan voi piirtää viivat vaikka tussilla ja hahmotella mihin kohtiin minkä levyisiä "repeämiä" haluaa. Ite tein aika pieniä tällä kertaa. Reikiä ei kannata kuitenkaan leikata liian lähelle toisiaan, mulla housut repesivät käytössä polven kohdalta ja nyt siinä onkin jättireikä. Eipä tuo haittaa kun ei kukaan muu varmaan vahinkoa huomaa :--D


Pinseteillä revitään pystysuunnan langat irti, jolloin jälki alkaa näyttää tältä:



Oon todennut, että tällainen vaatteiden näpertely on rentouttavaa puuhaa. Tällä hetkellä mulla on meneillään One Piecen koristelu. Ikuisuusprojektina laatikossa makaa myös kaulahuivi, jota en varmaan ikinä saa neulottua valmiiksi.

Ootteko tuunanneet vaatteitanne viime aikoina, millä tavalla?

8 kommenttia:

  1. hahaa mä meinasin pyytää tällästä postausta mut keksitkin jo itse :DDD noista tuli niin kivat, uskaltaisinkohan iteki kokeilla johonki halpoihin farkkuihin...

    VastaaPoista
  2. Pitikin jo viime postauksen yhteydessä mainita: Vaaleanpunaiset farkut: ♥ ♥ ♥

    VastaaPoista
  3. Kiitos tästä :) Oon usein miettinyt, että miten niitä farkkuja saa hienosti revittyä :)

    VastaaPoista