2015/07/05

Purjehduskausi avattu!

Olin tämän vuoden ensimmäisellä viikonloppupurjehduksellani vanhempieni ja Luna-koiran kanssa. Jo paljon aiemin olisi ollut mahdollisuus päästä vesille, mutta en ole lähtenyt mukaan muiden menojen ja huonojen säiden tähden. Nyt kuitenkin sattui aivan ihana helleviikko ja olen todella iloinen, että päätin lähteä lauantaiaamuna Inkooseen veneellemme.

Purjehdimme parin tunnin matkan Elisaareen. Lounaan syöminen matkalla osoittautui hieman haastavaksi kun vene kryssiessä kallisteli, niin että juustot ja leivät meinasivat valua koko ajan lattialle. Matkan aikana luin ja katselin maisemia, ristikkolehti jäi täyttämättä, mutta sen voi säästää lomapurjehdukselle.


Perillä oli niin kuuma, että jopa minä uskaltauduin uimaan veneen perästä! Vesi kyllä oli jo lämmennyt 20-asteiseksi, mutta yleensä saan heitettyä talviturkin vasta elokuussa. Käytiin Lunan kanssa kävelyllä ja kahlaamassa, valokuvasin ja myöhemmin grillattiin.

joku vahtii, etten vaan huku..


näin peräti kaksi rantakäärmettä!

mozzarellasalaattia, sieniä, maissia ja santsatessa iso pala halloumia

Vierasvenesataman rantakahvilalla oli illalla jazz-esitys, jota vanhemmat menivät seuraamaan. Me käytiin Lunan kanssa kävelemässä hiekkatietä kameran kanssa. Aidan takana määkivät lampaat olivat kaupunkilaisterrierin mielestä jännittäviä ja vapaana kartanolta juosseet koirat pelottavia. Päästin Lunan irti paluumatkalla, eikä raukka uskaltanut lähteä kolmea metriä kauemmaksi minusta. Hetken aikaa olin onnellinen lämpimässä ilta-auringossa, sain valokuvata maaseutua ja koira totteli täydellisesti.




Aamupalalla sain murojen kanssa tuoreita mansikoita. Otin aurinkoa kapokkityynyjen päällä sitlodassa ja rentouduin.


Paluumatkalla nähtiin joutsenperhe ja haikara palaamassa pesäänsä tavanomaisten lokkien ja tiirojen lisäksi. Vauhti oli parhaimmillaan kuusi solmua. Laivakoiralla oli kuuma, joten yritettiin suostutella neitiä varjoon. Toi prinsessa yrittää aina vallata parhaat kapokit ja synttäreidensä kunniaksi se saikin sen tehdä.


Onko muita purjehtijoita, entä lempisatamia?

6 kommenttia:

  1. No nyt et kyllä olisi paremmin voinut purjehduskauden korkkaamisen ajankohtaa valita!... :) Loistosää! Merivesikin peräti +20. Bueno! :) Näkyikö matkalla regattalaisia, suuntaan tai toiseen menossa...? Tuo hiekkatien mutka näyttää todella tutulta... Mahdoitko olla samoilla teillä tietymättömillä viimekin kesänä (ilman Lunaa)? Sitten tuo haikara. Ei suinkaan se mahda olla sukua sille vastikään poikasia pykänneelle pariskunnalle... :D Ei muuta kuin onnea Lunalle ja mukavia tulevia loma-maininkeja teitille! Toivotaan, että säätkin taas palaavat kohdilleen siihen mennessä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Regattalaisia ei näkynyt, Elisaari on sen verran sivussa Hanko-Helsinki-reitiltä. Viime vuonna heiluin kameran kanssa samassa paikassa, joten hiekkatie on samainen ;)) Luna kiittää!

      Poista