2015/02/13

Wanhojen tansseja ja trimmattu koira

Oon ollut nyt parin päivän ajan vähän pirteempi. En tiedä mikä mielialaan on vaikuttanut, mutta on ihanaa huomata kuinka kevät lähenee. Aamut alkavat olla valoisampia ja lämpötilat siedettäviä. Nautin pienistä hetkistä: aamun teekupillisesta, bussimatkasta Espooseen kauniine maisemineen, koiran rapsuttamisesta, uudesta musiikista.

Nuorin siskoni tanssi eilen wanhat. Olin Töölön kisahallilla katsomassa tansseja. Tyttöjen puvuissa edelleen oli voitolla tylliunelmat ja väreinä punainen, beige ja sininen. Itse odotin näkeväni enemmän iltapukuja, mutta ilmeisesti "prinsessa-päivän" mekon kuuluu olla edelleen vanteella varustettu.


Itse en ole tanssinut wanhoja, enkä varmaan tule tanssimaankaan, mutta pukuni olisi ollut harmaa. Rakastuin siskoni mekkoon, se olisi kelvannut minullekin. Liikutuin kun parit astelivat kentälle: ilman sairautta minäkin olisin voinut kokea saman.


Tänä aamuna heräsin kun koira uikutti sänkyni vieressä. Neiti halusi seuraa (tai ruokaa) ennen kello kahdeksaa, joten annoin terrierin hypätä sänkyyni ja käpertyä kainalooni, jotta sain nukuttua vielä tunnin verran.

Päivä oli kokonaisuudessaan todella mukava, käytiin koirapuistossa heittelemässä palloa ja äidin kanssa sushi-lounaalla. Söin itseni ähkyyn asti, mutta välipalaksi upposi vielä rivi Fazerin uutta popcorn-suklaata.




Luna kävi juuri trimmissä, joten se näyttää omiin silmiin karvaturrukan sijaan ihan kaljulta rotalta. Söpö otus se on kuitenkin ja koko ajan pitäisi leikkiä. Toivottavasti koirallakin on mukavampi olo kun karvat eivät ole koko ajan silmien edessä.

Nyt viikonlopun viettoon. Tarkoitus olisi leipoa laskiaispullia ja käydä pulkkamäessä, jos Helsingissä riittää vielä lunta ;--)

7 kommenttia:

  1. Mä kävin tanssimassa vanhat ja se oli kyllä samalla ihan hirvee ja ihana tilanne; jännitti ja stressasi tosi paljon mut oon ilonen että sain ne kokea :)
    Hehe, mä oon syönyt jo kolme laskiaispullaa eikä ees oo laskiainen mennyt vielä ohi! :D
    Söppänä koira <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin haluaisin tanssia, ihan senkin takia että oppisi noi tanssit! Tuntuu kuitenkin, että olen jo liian vanha osallistumaan esim. ensi vuonna, joten ehkä sitten ennen omia häitä on pakko käydä joku tanssikurssi että osaa sitten valssata :----D

      Poista
  2. Sitä on liikkeellä... kevättä rinnassa -ilmiötä... Varsinkin jos aurinko edes hetken verran pilvien takaa pilkahtaa, niin sitähän on ihan vallan uusi ihminen...:) Päivät ovat selkeästi valon määrässä mitattuina pidentyneet, niin aamusta kuin illasta - oikeaan suuntaan siis mennään!

    Jos tuo harmaa selusta (kakkoskuva) on siskosi, niin kyllä on upea puku!!
    Minulla oli aikoinaan vanhojen tansseissa vanhemman siskopuolen omiin tansseihinsa ompelema harmaan-/hopeansävyinen prinsessaunelma (ilman vannetta!!), jonka minä onnistuin pukemaan ylleni väärinpäin; selkäpuoli edessä... (älä edes kysy...:D:D). Sisko oli ilmeisesti ulkomailla h-hetkellä, mutta naureskeli vaan valokuville jälkeenpäin... Että sellainen tositarina omista w-tansseista.

    Kyllä on veikeä otus tuo Lurrukka. Niin on nappisilmissä tarkkaavainen katse tuossa ylimmässä koirulikuvassa. Tosiaan - nythän ne silmät kunnolla näkyy, kun on neiti niin trimmissä kunnossa! ;) Kiva, että oli mukava päivä! Yhtä mukavia viikonlopun päiviä!

    ♥ Halit Ystävänpäivänä! ♥
    ... Ja pulkkaa&pullia sitten sunnuntaina! (Lumesta en menisi minäkään vannomaan, mutta pientä pakkasta ja aurinkoa ainakin lienee luvassa... Jos ei muuta niin pulkka parkkiin auringon alle! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kuvassa on nuorin siskoni. Voi ei, et ehkä tehnyt kunniaa siskosi puvulle, mutta pääasia, että näytti omiin silmiin hyvältä! ;))
      Lurzi on kyllä päivien pelastus, niin vilpitön paras kaveri ♥

      Poista
  3. toisiin uppoaa välipalaksi suklaata rivi, itsellä kevyenä välipalana menee tosi nopeeseen tahtiin koko levy :--D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellä kun ateriasuunnitelmaan kuuluu päivässä kuusi ateriaa, ei välipalaksi jaksa millään popsia koko levyä - varsinkaan pari tuntia buffetin jälkeen :---D

      Poista
    2. ihan ymmärrettävää kyllä tottakai :----D ja on se oikea ruoka paljon terveellisempääkin kuin suklaa.

      Poista