2015/07/11

(Almost) grey hair

Olen jo ainakin kuukauden päivät yrittänyt saada hiuksistani harmaat ja vihdoin sävy alkaa näyttää edes jotain sinne päin. Olen yhdistellyt erilaisia suoravärejä, sävytteitä, hopeashampoita ja -hoitoaineita. Joten jos joku tulee kysymään, mitä kaikkea hiuksiini olen sotkenut niin voin rehellisesti vastata, että putosin itsekin kärryiltä jo aikaa sitten. On vaniljan ja cappuccinon ruskeaa, shokkimustaa, -violettia, -sinistä ja -pinkkiä.


Viimeinen vetoni oli tilata eBaysta harmaata hiusväriä. Postissa saapui Berinan A21 light grey color, mutta mukana ei ollut edes englannin kielisiä ohjeita. Thai ei kielenä ihan suju, joten enemmän kuin hieman arvelutti sotkea kyseistä tököttiä päähän.


Lopputulos oli oikeastaan sininen. Tietyssä valossa hiukset näyttivät harmailta, mutta ulkona sävy oli selvästi liian sinertävä. Annoin hiusten levätä pari päivää ja tänään pesin ne syväpuhdistavalla shampoolla, jonka jälkeen iskin hetkeksi hiusmaski-shokkiväricombon päähän. Nyt ollaan selvästi lähempänä vaalean harmaata, vaikkei sävy vielä täydellinen olekaan.


Harkitsen vielä, että ostaisin Biozellin mustan maskin ja sekoittaisin sitä hoitoaineeseen saadakseni oikean harmaan sävyn. Toisaalta olen lähdössä pois Helsingistä ja veneellä on saman tekevää, miltä hiukset näyttävät. Ehkä annan hiusten vain olla ja palaan asiaan loman jälkeen.

15 kommenttia:

  1. älä missään nimessä sekoita biozellin mustaa suoraväriä hoitoaineeseen! vaalensin itse pari kuukautta takaperin vihreän hiuspehkoni sellaiseksi todella haalean vihertäväksi ja länttäsin siihen päälle punaisen. pari viikkoa takaperin vaalensin sen punaisen poies ja lätkäisin biozellin color maskia + hoitoainetta päähän saadakseni juurikin tuon harmaan sävyn. Hiukset muuttui kyllä harmahtavaksi mutta ne vihersivät TOOOOOODELLA paljon. No mä sitten vaalensin ne pois saadakseni sen vihreän pois (ajattelin että sen vihertävyyden aiheuttaa se, että siellä punaisen alla oli vielä ollut se vaalea vihreä joka sitten puskee sieltä harmaan alta esiin). Tein värinpoiston varmaan 3 kertaa tukkaan ja kokeilin aina uudelleen sitä biozellin colormask + hoitoaineyhdistelmää ja vasta pari pv sitten tajusin, että se on ollut koko ajan se biozellin soosi joka värjää reuhkan vihertäväksi. Suosittelen että käyt ostamassa KC:n platina ja KC:n black color maskit ja sekoittelet niistä tarpeeksi harmaan sävyn itsellesi. Ei muuten viherrä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, melko rankkaa hiuksille.. Ja vihertävä reuhka ei oo kyllä ykkösenä munkaan listalla :---D KC:n platinaa löytyy jo kaapista, vois varmaan sen mustankin hankkia. Kiitos vinkistä!

      Poista
    2. jep! onneksi on kookosöljy niin ei ihan tippunu tukka päästä. en ymmärrä mikä siinä biozellin color maskissa on, että se rupee taittamaan vihreään kun sitä laittaa tukkaan..

      Poista
    3. Mä kanssa käytän kookosöljyä hiuksiin. En tykkää siitä ruoanlaitossa, mutta hiustenhoitoon se on bueno!

      Poista
  2. en mäkää koska en tykkää sen mausta enkä hajusta. kerran kokeilin purskutella sitä kookosöljyä suussa mut siitä tuli vaan kauheet yökkäilyt kun maistu ja haisi pahalle :D enkä ollu sulattanu sitä sellaseks öljyks vaan se oli vielä semmosta kylmäpuristettua (vai mikä se sana onkaan) niin se ei kyllä ollut miellyttävän tuntuista suussa ennen kuin se sitten "suli" öljyksi siellä suussa.. kaikkea sitä nainen tekee kauneuden eteen. se tuli huomattua tuossa kun yritin sitä vihertävyyttä tukasta sävyttää pois ketsupilla. niin kuvottavaa XD eikä edes auttanut..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullekin neuvottiin nuorisoasemalla, että kannattaa purskutella kookosöljyä suussa. Hyyyyyyi! Ketsuppia en oo kokeillu, mutta uskon, ettei oo kauheen miellyttävä kokemus :----D

      Poista
    2. Juu ei.. haisi nii pahalle et oksennus meinas lentää.

      Poista
  3. Tota ekaa kuvaa katsoessa tuli mieleen että sullehan sopis ihan hemmetin hyvin sellanen lyhyt poikatukka, you know? Korostais sun kauniita kasvoja ihan mielettömällä tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopis ja sopis, mutta ku oon viimeiset viis vuotta yrittänyt kasvattaa hiuksia :DD Hetken mielijohteesta päädyn aina leikkaamaan lyhyeks.

      Poista
  4. Ihana, ihana uusi banneri!!! :)
    Vaikka edellinenkin oli tosi tyylikäs!
    Noora♥Luna! :)
    Lähteekö koiruus mukaan seilailemaan...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koiruus jää Helsinkiin, hain sen just pariks päiväks pitämään mulle seuraa :)

      Poista
  5. Ootko kokeillut ihan vaan hopeanväristä suoraväriä? Esim. stargazerilla on sellainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kokeiltu ja lopputulos oli jotain liilan ja sinisen välillä.

      Poista
  6. Haha, eksyin tähän vasta äsken vaikka on jo vanha postaus. Mut olipa pakko jakaa kokemus Biozellin mustasta maskista lantrattuna :'D Mun tukka oli ihan valkonen ja ajattelin tosiaan sitä hoitoaineen kanssa lantrata, että "tulee varmasti sitten harmaa". Paskanmarjat, mun tukka oli kirkkaan sininen sen jälkeen :D :D Myöhemmin mulle selvennettiin, että sen mustan pohjaväri on tosiaan sininen ja siksi siitä tulee laimennettuna sinistä.

    VastaaPoista