2015/06/07

Kivenlahti Rock 2015

Mulla oli lauantaille lippu Kivenlahti rockiin, minkä takia uloskirjautin itseni osastolta jo perjantaina.
Robin, Kaija Koo, Haloo Helsinki! ja Apulanta. Monta tuntia päälavan edessä, keskellä toisessa rivissä.

Portit aukesivat kahdelta, mutta mulla ei ollut tarvetta juosta kilpaa Robinerien kanssa eturiviin. Kiertelin kojuja ja ostin pinkin kertakäyttösadeviitan, vesisade nimittäin alkoi jo ennen kuin festarit ehtivät kunnolla edes käynnistyä.



Robin käynnisti päivän energisellä vedolla, ja täytyy myöntää, että kyllä mäkin pompin ja lauloin muun yleisön mukana, vaikken fani olekaan.
Näin ekaa kertaa Robinin ja Kaija Koon livenä ja täytyy sanoa, että molemmat kyllä osaa esiintyä.



Paras show oli kuitenkin Haloo Helsingillä hienoine pyroefekteineen. Settilistaan olin vähän pettynyt, koska bändi soitti lähinnä radiohittejään.



Apulannan esiintymisestä mulla ei oo kuvia. Kroppa sano stopin riehumiselle, joten HH!:n jälkeen oli pakko päästä taaemmas istumaan. Hyvältä kuitenkin kuulosti jälleen kerran..

Haluaisin vielä Provinssiin, mutta neljän päivän festarointi taitaa olla fyysisesti vielä riian rankkaan. Papa Roach ois kuitenkin tulossa vielä kuun lopulla Helsinkiin ja Disco Ensembleä meen kattoo elokuussa.
Onko teillä kesäksi festareita tai keikkoja tiedossa?

8 kommenttia:

  1. Helsinki päivä,Viinijuhlat,Juva Rock,Kuopio Rock, ja Satama festival laukaalla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helsinki-päivä tosiaan perjantaina! :-)

      Poista
  2. Kaija Koo olisi mahtavaa nähdä livenä! :)

    VastaaPoista
  3. Mä oon menossa ainakin Provinssiin ja Solar Soundiin, kun molemmat ovat täällä Seinäjoella, asun melkein Provinssialueen vieressä, joten sinne on pakko mennä jo senkin takia ja onhan siellä nyt tosi hyvä artistikattauskin tänä vuonna! :) Kivoja kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin sanoa että oon kateellinen, koska Provinssissa on tänä vuonna ihan loistavat esiintyjät. Lohduttaudun ylihuomisilla Helsinki-päivillä :--D

      Poista
  4. olin ite kans lauantaina kivenlahti rockissa ja itelle isoin yllätys oli se, et miten yleisö oli ehkä eniten messissä kaija koon setin aikana, ois kuvitellu että robinilla ois ollu hyppivä yleisö mut kaijan kuuntelijat meni ylivoimasesti muiden edelle:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun on vähän vaikee sanoo, että miten festarikansa eli, kun olin ite niin edessä. Ikänsä puolesta oisin veikannu just Robinia suosituimmaks...

      Poista