2015/04/25

Lauantai Suomenlinnassa

Mulla on ollut tänään yksi vuoden parhaista päivistä!

Osallistuin siis Etelän-Sylin järjestämälle viiden kerran Voimauttava valokuvaus -kurssille. Tänään meillä oli viiden tunnin kuvauskerta Suomenlinnassa. Sää suosi ja välillä auringonpaisteessa oli ihanan kesäisen lämpöistä. Mulla oli tosi ihana pari, jonka kanssa kävelimme ympäri Suokkia ja otimme toisistamme kuvia kamerallani. Molemmilla oli omat muistikortit, joten kumpikin sai kuvat vain itsestään. Mulla jäi tosi hyvä olo kun katselin kuvia itsestäni: "Apua, musta saa kauniitakin kuvia!" Ois vaan iteki kiva nähdä minkälaisia kuvia onnistui toisesta ottamaan!

En vielä halua ladata tänään otettuja kuvia blogiini. Kurssi on vielä kesken ja saadakseni kaiken irti haluan käydä sen loppuun meidän kuuden osallistujan kesken. Ensi tapaamiseen olisi tarkoitus valita tänään otetuista kuvista vähintään kymmenen. No mulla noita kertyi liki 30, jotka aion käydä kehittämässä. Koko kurssia varten on vielä hakusessa vihko, johon ajattelin liimata kuvia lapsuudestani, nuoruudestani ja uusia kuvia, joita tänään otimme.

Jos jotakuta kiinnostaa voimauttava valokuvaus menetelmänä, lisää voi lukea täältä: Maailman ihanin tyttö.

Loppuun vielä yksi tämän päivän otoksista, jonka lisäsin Facebookin profiilikuvaksikin:

6 kommenttia:

  1. Näytät vaan niin hyvältä. Et siltä et tarveis jo ettii arkkuu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, arkku sit kuudenkymmenen vuoden kuluttua vasta ;---b

      Poista
  2. Todella hienoa, että olet tykännyt valokuvauskurssista. Toivottavasti se avaa uusia näkökulmia ja todella voimaannuttaa. Mukavaa vapunalusviikkoa!

    VastaaPoista
  3. Oi varmasti kauniita kuvia saitte! Valokuvaaminen on tosi hyvä keino nähdä itsensä erilailla kuin vaikka peiliin katsoessa.

    Kiva että oli mukava päivä, kyllä niitäkin alkaa pian varmasti tulemaan lisää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää kurssi on avannut aivan uusia näkökulmia omaan itseensä! Suosittelen ehdottomasti jokaiselle, koska tää kurssi pureutuu pelkkien kuvien oton lisäksi kuvien kautta koko elämänkaareen lapsuudesta tähän hetkeen.

      Poista